|
Valamo 24.-26.7.2009

Edellisen kokouksen päätöksen mukaisesti Erkki ja
Pirkko Lääperi olivat kutsuneet kurssiporukkamme Valamoon 24.-26.7.2009.
Varsin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä saimmekin siellä kokoontua ja
ihastella kaunista ympäristöä ja muistella menneitä ja suunnitella tulevia.
Perjantain iltapäivällä oli mahdollisuus tutustua
luostarin alueeseen ja lähiympäristöön.


Perjantai-iltaa vietettiin yhteisten juhlien merkeissä:
Otto ja Eero olivat saavuttaneet tai saavuttamassa iällisesti huomattavaa
merkkipaalua, ja sitä sitten yhdessä juhlistettiin.


Lauantaipäivä aloitettiin tutustumisella luostariin ja
sen toimintaan. Olimme saaneet mukaamme asiantuntevan oppaan, joka esitteli
meille luostaria, sen historiaa ja nykypäivää. Lisäksi pääsimme
tutustumaan luostarissa olleisiin näyttelyihin.

Luostarin vanhassa kirkossa pääsimme tutustumaan
Vanhasta Valamosta tuotuihin aarteisiin. Kirkon perällä oleva pieni huone oli
munkin kelja. Karjalan kielinen sana kelja merkitsee
luostarin kammiota eli munkin yksityistä pientä huonetta.



Luostarin näyttelyssä oli taiteilija Anneli
Airikka-Lammen näyttely. Alakerrasta löytyi luostarin historiasta ja
esineistöstä kertova pysyväisnäyttely.

Iltapäivällä lähdimme risteilylle läheiseen Lintulan
luostariin. Isä Hermanni esitteli meille luostarin toimintaa ja kertoili
samalla Heinäveden lionstoiminnasta, jonka toisen klubin presidenttinä hän
toimii tänä toimikautena.


Yhteinen juhlaillallinen vietettiin slaavilaisillan
merkeissä lauantai-iltana Valamon luostarin kabinetissa, jossa vieraana meillä
oli isä Andreas, kertoen Valamon luostarista ja sielläö tapahtuvasta
viininvalmistuksesta. Samalla Eerolle ojennettiin asiaan kuuluva
syntymäpäivälahja.


Sunnuntaiaamuna kokoonnuttiin yhteiseen kokoukseen, jossa
sovittiin mm. seuraava yhteinen tapaaminen. Se pidetään Aarne ja
Kyllikki Karvosen kutsumana 23.-25.7.2010 Hailuodossa

Kotiin lähdettäessä poikkesimme vielä tutustumassa
läheiseen luostarin hautausmaahan.

|