Kaikki päättyy aikanaan. Kautemme päättyi virallisesti heinäkuun alussa, jolloin uudet kuvernöörit aloittivat toimikautensa. Yhteistä päätöstilaisuutta vietimme Ruovedellä elokuun alussa Ikkalan Timon ja Seijan hoivissa.Päivät aloitettiin Ikkalan kartanossa yhteisellä ruokailuhetkellä ja palkitsemisilla.Ikkalassa vietetyn tuokion jälkeen siirryttiin majapaikkaamme ja sieltä lähdimme tutustumaan Gallen-Kallelan ateljeehen.Ruoveden hienoimpia nähtävyyksiä Helvetinkolun kansallispuisto, jossa teimme patikkaretken.Kovan patikointiretken jälkeen iltaa vietettiin saunomisen, seurustelun ja yhteisten muistojen äärellä ja samalla päätettiin, että seuraavan kerran kokoonnutaan näissä merkeissä vuoden päästä Vuokatissa Katinkullassa Rätyjen isännöiminä. Tämä oli samalla hieno päätös upealle kuvernöörikaudelle. |