Kajaanin kaupunki on perustettu kreivi Pietari Brahen toimesta 1651. Kaupungin läpi virtaavaan jokeen rakennettiin myös linna kaupungin puolustusta varten. Linna räjäytettiin venäläisten toimesta 1700-luvun alussa. Nykyisen linnasta muistuttavat ainoastaan rauniot joessa olevalla saarella.
Kajaanin linna Linna rakennettiin vuosina 1604-1619 erämaa-asutuksen turvaksi. Se sijoitettiin Ämmäkosken saareen nykyiseen Kajaanin kaupunkiin. Myös monilla Karjalaan ja Vienaan suuntautuneilla valloitusretkillä linna muodosti tukikohdan. Isonvihan aikana linna joutui venäläisille, jotka räjäyttivät sen vuonna 1716.
Linnaa käytettiin aikoinaan paitsi sotilastukikohtana myös vankilana. Tunnetuin vanki oli historioitsija Johannes Messenius, joka oli tuomittu ensin kuolemaan, mutta tuomion lievennyttyä elinkautiseksi, hän kärsi rangaistustaan Kajaanin linnassa.
Nykypäivän Kajaani
Terva ja paperi ovat olleet ne, jotka ovat vieneet Kajaania eteenpäin
Kulttuurihistoriallisesti merkittäviä KajaanilaisiaEino Leino Elias Lönnroth Urho Kekkonen
Nykyistä kaupunkikuvaa
PaltaniemiPaltaniemen kuvakirkkoHövelö, on Eino Leinon kotitalo, jossa on myös Elias Lönnroth asunut
Paltaniemen idyllistä maisemaa |